Pyörällä tunturiin!

Saariselällä on ehkä Suomen hienoimmat puitteet maastopyöräilyyn!

Saariselän tuntureilta ja metsämailta löytyy pyöräiltävää maastoa moneen makuun. Meiltä löytyy helppoa ja aloittelijoille sopivaa reittiä, mutta lisäksi meiltä löytyy erittäinkin vaativia, harrastajille sopivia reittejä.

Me tunnemme Saariselän polut niin kuin omat taskumme! Polut lähtevät käytännössä ihan meidän takapihalta, ja suurin osa kivistä ja kannoista on meidän vanhoja tuttuja. Toisaalta etenkin Tiinan taskusta saattaa löytyä joskus jotain yllätyksiäkin, ja niin myös Saariselän huikea polkuverkosto on onnistunut yllättämään meidät vuosi toisensa jälkeen. 🙂 Aina löytyy joku uusi pieni pätkä, jonne emme ole aiemmin eksyneet..

Lähde kanssamme retkelle Urho Kekkosen kansallispuiston ja Hammastunturin erämaalueen huikeille poluille!

Retkivalikoimastamme löytyy aloittelijoillekin sopiva Saariselän kierros, kahvitteluretki Kulmakuruun ja makkaranpaistoretki Rautulammelle. Saariselän kierros on toteutettavissa yöttömän yön aikaan myös keskiyöllä.

Retkillämme edetään porukan tason mukaista vauhtia, ja välillä pysähdytään täyttämään juomapulloa tunturipurosta tai ottamaan valokuvia. Tarpeen vaatiessa suunniteltua reittiä voidaan pidentää tai lyhentää.

Lue lisää retkistämme täältä!

This slideshow requires JavaScript.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Create a website or blog at WordPress.com